Koirien elämä Texasissa on jokseenkin yhtä tylsää kuin Suomessakin. Piha-aika on vähän rajoitetumpaa lämpötilojen vuoksi ja pihaa on aika paljon vähemmän juostavaksi, mutta toisaalta lenkit ovat sitten pidempiä ja vaihtoehtoisia reittejä on noin miljoona kertaa enemmän kuin Suomessa. Miinuspuolena on se, että täällä ei koiria vapaana voi pitää pihan lisäksi missään (näiden antisosiaalisten rähisijoiden kanssa kun ei koirapuistoihin ole asiaa eikä kyllä mentäisi vaikka osaisivat käyttäytyäkin) ja se, että nuo lenkki"polut" ovat sitä samaa sementtiä kuin kaikki tiet täällä.
Ihan tyytyväisiltä nuo koiraset silti eloonsa vaikuttavat, tuskin valittamista on niin kauan kuin ruokahuolto pelaa ja joku heittelee säännöllisesti palloa :) Viihdykettä tarjoavat myös paikalliset puput, ne ovat pieniä, nopeita ja niitä on paljon. Niitä on mukava jahtailla sekä omalla pihalla, että lenkillä ollessa, kun Johanna yrittää epätoivoisesti opettaa kauniisti kävelyä. Jos lenkillä ei ole pupuja saatavilla, niin lintujen ja oravien perässä on myös mukava singahdella ristiin rastiin tiellä.
Ettei nyt kaikki luulisi, että meillä on jotain ongelmakoiria, niin kerrottakoon, että oikeasti Nuka osaa kävellä lenkillä tosi kauniisti tien reunassa ja muiden koirien ohituksetkin sujuvat pääosin mallikelpoisesti. Myrtillä olisi yhä hirveä hinku mennä moikkaamaan kaikkia vastaantulijoita, mutta joka aamu sinnikkäästi opetellaan, miten muiden ohi mennään. Myrtti joutui myös uudelleenkoulutusjaksolle "istu, seiso, maahan" -aiheesta, koska raukka on jo lähes unohtanut kaiken mitä pentuna oppi, Kari kun ei niin täydellä teholla ole panostanut tuohon tottelevaisuuskoulutukseen ;) Mutta kyllä siitä vielä koira saadaan, Myrtti ei kuitenkaan ihan yhtä hölmöltä vaikuta kuin emonsa samanikäisenä (kiitos vaan iskälle geeneistä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti